22.10.2011

Näin on aina ollut ja näin tulee aina olemaan - mietteitä ajan hengestä, teknologiasta ja ihmisistä

Aloitan toteamalla suoraan että mielestäni teknologian ja yhteiskunnan kehitysaskeleita ei missään nimessä ole otettu samaan tahtiin. Näin ei ollut ennen ensimmäistä teollista vallankumousta, ei sen aikana eikä kertaakaan sen jälkeen. Ihminen käveli Kuun pinnalla 1969 ja edelleen on niitä jotka kyseenalaistavat tämän kokonaisuudessaan. Pihtiputaan Mummoja ovat Suomen aarnimetsät täynnä. Myös taajamista heitä kerrotaan löytyneen. Kenties oudoimmat pelikortit on jaettu niille kehitysmaille, joissa on merkittävissä määrin otettu käyttöön moderneja keksintöjä kuten kännykkä ja Kalašnikov, mutta joissa yhteiskuntajärjestys edelleen on luokkaa feodaali. Alati uudistuva tekniikka ja oman historiansa vangiksi jäänyt yhteiskuntajärjestys eivät pelaa hyvin yhteen. 

Länsimaiden osalta tässä asiayhteydessä on hyvin paljastavaa tarkastella niiden lakijärjestelmiä, jotka poikkeuksetta näyttäytyvät vanhanaikaisina kun lakisäädöksiä mietitään esimerkiksi ICT:n kannalta. Tekijänoikeus, patentit, yksityisyys, avoimuus.. Lista on pitkä, täynnä kysymyksiä ja harmaan eri sävyjä koko 32-bittisen väriavaruuden edestä.

Uusien teknologisten ratkaisujen tullessa ihmisten saataville niitä harvoin otetaan laajaan käyttöön. Ei vaikka näin toimimalla säästettäisiin ihmishenkiä ja turvattaisiin parempi elämänlaatu yhä vain useammalle. Painavimmat uuden tekniikan omaksumista puoltavat seikat ovat yleensä rahallisia, eli esim. automatisoimalla asian x yritys säästää x,xxx,xxx € per tilikausi. Julkishallinnon piiriin nämä innovaatiot otetaan käyttöön vieläkin hitaammin, monesti vasta pakon edessä. Toivon hartaasti että tähän on tulossa muutos vielä omana elinaikani. Positiivisena sivuhuomiona sanottakoon, että osoitus oikeansuuntaisesta muutoksesta on niin julkisen kuin yksityisenkin sektorin kasvava avoimen lähdekoodin ohjelmistojen käyttö.

Monesti on perusteltua vaalia vanhaa edustavia arvoja ja asioita - ne kun ovat yhteiskunnan kivijalkaa valettaessa paikkansa ansainneet. Yhtälailla historia opettaa meille että vaikka status quon säilyttämiseen ja siitä kumpuavaan valheelliseen turvallisuudentunteeseen onkin vaarallisen helppo tuudittautua, emme saisi siihen sortua. Länsimaiden kapitalistis-demokraattinen yhteiskuntajärjestys on saavuttanut sellaisen valta-aseman, ettei se enää halua sinällään kehittyä vaan pyrkii ainoastaan turvaamaan olemassaolonsa. Monet mahdolliset kehitysaskeleet - teknologiset, taloudelliset, uskonnolliset, oikeuslaitokselliset jne. - olisivat sille, ts. tällä historian aikakaudella valtaa ja vaurautta saavuttaneille tahoille todennäköisesti vain uhka. Maailmankansalaisten ei tarvitse kuitenkaan ryhtyä kommunisteiksi tai hipeiksi, mutta joka tapauksessa evoluution lisäksi tarvitsemme ennenpitkää revoluution niin että ajan pyörä pyörähtää jälleen kerran eteenpäin ja voimme todella keksiä itsemme, tarkoituksemme ja päämäärämme uudelleen ja siinä sivussa tulemme kenties pelastaneeksi tämän sinisen pallon, niitä kun on tällä hetkellä käytössä vain yksi. Henkilökohtaisessa utopiassani teknologia on valjastettu palvelemaan täydellisesti ja kaikenkattavasti yhteiskunnan jokaista osa-aluetta - siis ihmisiä. Talousjärjestelmä, lait, työnjako, teollisuus, koulutus, energiantuotanto ja monet muut ihmisten kehittelemät rakenteet hyötyisivät valtaisasti mikäli niihin sovellettaisiin sitä samaista tieteellistä menetelmää joka on mahdollistanut teknologian kehittymisen aimo harppauksin.

Itse näen tässä eteenpäin rynnistämisessä enemmän positiivista kuin negatiivista, vaikka mukana on kieltämättä myös faustilaisia piirteitä - sarvineen kaikkineen. Mitään vallitsevaa järjestelmää - yhteiskunnallista tai virtuaalista - ei voida vaihtaa “uuteen parempaan” yhdessä yössä ja kasvukipuja tulee eteen väistämättä. Olisi tärkeää kyetä ottamaan historiallista perspektiiviä yhteiskunnallisiin asioihin ja ymmärtää milloin asiat toimivat ja milloin eivät - eli milloin niitä on syytä lähteä kehittämään ja miksi.

Entäs ne ihmiset sitten? Niin, ihminen luomakunnan jäsenenä on pysynyt monilta osin täydellisen muuttumattomana perusluonteeltaan vaikka onkin jo kömpinyt luolastaan auringon alle lukemattomia sukupolvia sitten. Vaikka maanpäällinen paratiisi on yhä ulottumattomissamme, kohtalomme on silti omissa käsissämme; juuri nyt enemmän kuin koskaan aiemmin. Tätä kirjoittaessa minut valtaa tunne että monet ennen minua ovat sanoneet painavan sanansa näistä samoista asioista: “juuri me, juuri nyt”. Niin varmana omasta erityisyydestään ja suuresta merkityksestään tässä suuressa Kaikkeudessa. Mutta ellei kukaan rohkenisi unelmoida, vaan pelkäisi leimautuvansa hölmöksi, mikä meitä milloinkaan veisi eteenpäin?