12.4.2012

Sosiaalisen median sivuaine, 2012 op

(suunnattu erityisesti - mutta ei pelkästään - kaikille iästä, pääaineesta tai elämänkatsomuksesta riippumatta)





Yleisö seuraa puhujia tarkkaavaisesti. Joku haukkoo henkeään hämmästyksestä ja kuiskaa vieruskaverilleen: “Ai noinko se tapahtuu? Kaikkea kanssa!”. Virallinen osuus päättyy. “Nyt meillä on aikaa vastata muutamiin kysymyksiin.”, eräs puhujista kertoo runsaslukuiselle kuulijajoukolle. Tusinan verran käsiä nousee välittömästi ylös. Tila täyttyy naureskelusta ja innokkaasta supinasta. Kolme varttia myöhemmin tilaisuus on päättynyt. “Se meni yllättävän hyvin!”, tilaisuuden vetäjä toteaa muille puhujille. “Joo, ehkä ne oikeasti oppi jotain!”, kuuluu toiveikas vastaus.

Kyseessä ei suinkaan ollut ala-astelaisille pidetty sukupuolivalistustunti, vaan kuvitteellinen tilanne, jossa oppilaat pitävät koulun henkilökunnalle “Sosiaalisen median perusteet” - luennon. Pöydät ovat niin sanotusti kääntyneet. Nyt nimittäin olisi olemassa tilaus sille, että nuoret opettaisivat opettajiiaan kehittymään paremmiksi opettajiksi. Historiaa tarkastelemalla voimme todeta, että monen aikaisemman sukupolven nuorille on niin ikään langennut vastuu vanhempiensa, opettajiensa ja työnantajiensa valistamisesta. Nuoret ovat joutuneet esittämään hyvin vaikeita kysymyksiä. Nämä sukupolvien väliset dialogit ovat koskettaneet kaikkea mahdollista TV-viihteestä ja videopeleistä naisten oikeuksiin ja sotien tarpeellisuuteen.


Internet: ei koskaan valmis?


Nykyinen aikakautemme on informaation aikakausi. Tällä tarkoitetaan tiedonvälityksen ja yhteistyön uutta ennenäkemätöntä kukoistusta ja suurta lupausta tulevaisuuden utopistisesta ubiikkiyhteiskunnasta, jossa kaikki kansat ovat yhtä. Olivat kaukaisen tulevaisuuden kristallipallo-skenaariot mitä hyvänsä, Internet on joka tapauksessa kehittymässä vauhdilla joksikin, jota ei muutama vuosi sitten osattu edes kuvitella. Tai itseasissa kyllä osattiin - jo vuosikymmeniä ennen nykyisen WWW:n syntyä.

Tällä kaukokatseisella tietämyksellä ei kuitenkaan ole ollut hallitsevaa roolia Internetin kehityksessä viimeisen 20 vuoden aikana. Eräs keskeinen maailmanlaajuista tietoverkkoa koskettava visio nimittäin oli se, että verkosto olisi perusolemukseltaan sosiaalinen ja kansainvälistä yhteistyötä edistävä niin merkittävissä määrin, että ihmiskunta nousisi sen suoman kollektiivisen älyn voimaannuttamana uudelle tietoisuuden tasolle ja ottaisi aimo harppauksen eteenpäin niin yhteiskunnallisessa kuin teknisessä kehityksessä.



Digitaalinen kuilu: maassa maan tavalla!


Edellä kuvaamani utopistinen ennuste yhteisöllisyydestä ei ole vielä toteutunut. Niin kutsuttu digitaalinen kuilu on valtaisa ja kasvaa yhä. Kuten resurssien ja yhteiskunnallisen pääoman suhteen yleensäkin, myös Internetin suomien rikkauksien suhteen maailman kansat ovat keskenään hyvin eriarvoisessa asemassa. Sähköverkko ei yllä jokaiseen kylään ja notkelmaan, laajakaistasta puhumattakaan. Kun näin ei ole vielä Suomessakaan, miten lienee asiain laita esimerksi Intiassa tai Afrikassa?

Viime vuosina olemme kaikeksi onneksi alkaneet nähdä merkkejä paremmasta Internetin - ja siten ihmiskunnan - tulevaisuudesta. Välillä nämä merkit ovat tulleet varsin yllättävistä lähteistä, kuten “Arabikevät” ja monet kansainväliset kriisit, kuten maanjäristykset ja tsunamit osoittavat. Yhteistä näissä kaikissa tapahtumissa ovat ne uudet viestintätavat, joita ihmiset ovat esimerkiksi kriisin keskellä oppineet käyttämään. Sosiaalisen median teknologiat, kuten yhteisöpalvelut Twitter ja Facebook, eivät sinällään ole tarkastelun keskiössä, vaan huomion arvoista on tulkita niitä toimintatapoja ja kokonaisia uusia kulttuurin ja uudenlaisen (tai ainakin unohdetun) yhteisöllisyyden ja heimoajattelun piirteitä, joita näiden tapahtumien puitteissa on noussut esiin.

Alun “Oppitunti Somesta” - kohtaukseen palataksemme on mielestäni ilmeistä, että myös suomalaisten Internet-käyttäjien keskuudessa on olemassa merkittävä digitaalinen kuilu. Näin siitäkin huolimatta, että tietoverkot ja muut nykyajan välttämättömyydet ovat likimain kaikkien mittarien mukaan olleet hyvällä mallilla jo vuosikausia. Suomessa kuilu on laajentunut ns. hitaiden omaksujien ja toisaalta “diginatiivien” olemassaolon vuoksi. Diginatiivit eli nuoret, jotka ovat kasvaneet Internetin ja mobiiliteknologian parissa, elävät online-maailmassa, jossa kaikki on  jatkuvasti yhteydessä kaikkeen, yksilö yhteisöön ja yhteisö lukemattomiin muihin kaltaisiinsa heimoihin. Hitaat omaksujat puolestaan kärsivällisesti odottavat viimeiseen mahdolliseen hetkeen sitä, että heidän pitäisi opetella mitään sellaista, mitä heidän omien vanhempiensa tai isovanhempiensa ei tarvinnut. Maailma muuttuu nopeasti, ihmiset hitaasti. Todellisuutta voi paeta monin keinoin: virtuaalitodellisuuteen tai itsetehtyyn kuplaan, josta käsin ympäröivää fyysistä todellisuutta tarkastellaan paksujen, utuisten silmälasien läpi tai ei ollenkaan.

On luonnollista ja ymmärrettävää, että ihmiset omaksuvat uusia asioita kukin omaan tahtiinsa ja omien mieltymystensä mukaisesti. Demokratiassa turvataan yksilön oikeus hallita omaa elämäänsä. Kansalainen voi esimerkiksi tehdä omat päätöksensä siitä, millä tavoin hän ottaa osaa paikallisessa yhteisössä tai laajemmin yhteiskunnassa käytäviin keskusteluihin ja alati muuttuviin ilmiöihin - vai ottaako osaa lainkaan. Samoin on luonnollista, että edeltävien sukupolvien hartioilla seisovien nuorten täytyy kantaa vastuunsa yhteisön viemisestä eteenpäin - erityisesti niiltä osin kuin vanhemmat sukupolvet eivät siihen yksistään ja omatoimisesti kykene.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Comments

Lähetä kommentti